Hautajaispappi.

Kun tulin tänne töihin, ihmiset ihmettelivät nuoruuttani. Olen minä niin nuorennäköinen - ja paperillakin nuori. Ihan tyttö vasta. Nyt kun olen ollut täällä jonkun aikaa, alan saada kommentteja "ei uskoisi, että on niin nuori". Valmiuttani ja puheitteni "kypsyyttä" on ihmetelty... kunhan en nyt vain ylikypsyisi.

En tiedä, olenko syntynyt sielultani vanhaksi vai tekikö maailma minusta sellaisen. Olin lapsena paljon aikuisten seurassa, ainoa lapsi kun olin. Minulla on on aina ollut rikas mielikuvitusmaailma, luen paljon. Ja ehkä sekin kasvattaa, kun seisoo opiskelutoverinsa arkun äärellä ja yrittää sanoa jotain. Sinä syksynä kaikki oli toisin. Sinä päivänä, kun E:n piti lentää Afrikkaan, hänen tuhkansa laskettiin hautausmaan multaan. Ja jotenkin se vuosi löi leimansa jokaiseen meidän kaveriporukassamme. 

 Hugo Simberg: Kuoleman puutarha (kuva täältä)

Minä olen hautajaispappi. Koen, että arkun äärellä olen paikallani. Siinä hetkessä tarvitaan sanomaa ylösnousemustoivosta, jälleennäkemisestä. Elämä on tullut valmiiksi - vaikka se olisi meidän näkökulmastamme kesken. Eikä kuolemaan totu. Mutta saattoväen suru ei ole minun suruani, voin olla sen ulkopuolella.

Välillä kuulen kuittailua "sairaasta mieltymyksestäni" kuolemaan. Yksi mielekkäimmistä työtehtävistä on siunaus. Lempisarjani on Six Feet Under, joka kertoo hautaustoimistoa pyörittävästä perheestä. En pelkää hautausmaata. En silti ihannoi kuolemaa. En flirttaile sille tai toivo sitä.Tässä työssä kuolema on jo julistettavassa sanomassa vahvasti läsnä. Jeesuskin kuoli. Ehkä tämä työ osaltaan tekee meistä "kuoleman ammattilaisia".

Kuolema on osa elämää. Se viimeinen osa. Iholla-sarjassa Heli Kajo kertoo pelkäävänsä vanhenemista, koska se vie lähemmäs jotain vielä pelottavampaa - kuolemaa. Minä en ole pelännyt omaa kuolemaani. Koska silloin kaikki päättyy. Kaikki tässä ajassa. Minun kohdallani. Mutta minä pelkään menettämistä. Läheisen kuolemaa. Sitä, että taas on neljä vuotta kulunut siitä, kun saatan itseni ikäistä ihmistä hautaan. Sitä, että siunaan äitini ikäisiä ihmisiä. Elämän rajallisuus koskee myös minun elämäni elintärkeitä ihmisiä.

Heli Kajo teki kuolemasta laulun.
Jos mä kuolen nuorena. 
Minun mielestäni se on sanomaltaan hyvä, jotenkin lohdullinen. Elämä on nyt. Surra saa, mutta siihen ei saa jäädä asumaan.

Tyttöystävät, silmät päähän meikatkaa ja menkää tilaisuuden jälkeen tanssimaan.
Pojat, laulakaa se laulu, joka sai mut aina nauramaan.