Napina.

Ja sitten on vain niitä työtehtäviä, jotka ei muutu paremmiksi/helpommiksi/iloisemmiksi sitten millään. Joka kerta sitä vain huomaa repivänsä hiuksia päästään viikko(j)a aiemmin ja hajoilevansa jo pelkkään ajatukseen. Ja sen kerran, kun työpisteensä jättää koulutuksen vuoksi, koko paletti (tai useampi) leviää käsiin. Vaikka eipä niitä saisi kokoon kursittua vaikka työpisteellä olisinkin. Jälleen kerran sen positiivisen ajattelun voi ihan vapaasti tunkea hanuriin. Minä syön teidän maksat.