En ole jouluihminen, mutta...

...meille kannettiin joulukuusi sisälle jo viime viikolla. Se myös koristeltiin samana iltana. Minusta se on ihana, vaikkei se jostain syystä tuoksukaan yhtään. (Kalamies haki puun porukoiden metsästä.) Minulla ei ole ollut koskaan omassa asunnossani kuusta, parina jouluna parvekkeella joulupuun virkaa on ajanut tuija (sittemmin kuoliintunut).

Meillä oli perjantaina työporukan joulujuhla. Ihan itse askartelin sinne 30 joululahjapussukkaa alakoulujen joulupussien hengessä: suklaata, tarroja ja pikkuinen lamppu. Ensi kerralla en säästä ja hanki eväspusseja puolet kalliimpien joulunpunaisten pussien sijasta. Toivottavasti hetkeen ei tarvitse joulujuhlaa myöskään järjestää. Onneksi toveri-J soitteli kuulumisia, sujui tämäkin iltapuhde mukavasti. 

En ole jouluihminen enkä laula (paitsi töissä kun on pakko). Siltikin meillä koettiin se ihme, että Kalamies soitti kitaraa ja minä hoilasin joululauluja. Duomme (Ylermi & Pojat) ensiesiintyminen koetaan sitten lapsuudenkodissani jouluaattona. Äiti tilasi pienen musiikkisetin, koska kummityttöni viettää heillä joulua. Saas nähdä, viettääkö enää tämän jälkeen... 

Tänään haimme viimeiset lahjat ja paketoimme ne. Kinkku on paistettu ja huomenna tulee odotettuja pikkujouluvieraita kahvittelemaan. Jouluaaton hartaus on valmisteltu puhetta myöten. Nyt tuntuu joululta. Ja se tuntuu aika hyvältä. Ehkä tämä on sitä, että joulu on nyt meidän. Meidän kuusi, meidän kodissa. Meidän kinkku ja joulupäivä. Luulen, että sain kuitenkin parhaan joululahjan jo joskus syksyllä, kun mietimme, missä Kalamies viettää joulua. Hän vastasi: kotona. Siis siellä, missä sinä olet. 

Lopuksia haluan vielä jakaa kanssanne lukiolaisten jouluisen kirkkohetken puheen ensimmäisen version:

Jeesus syntyy. Aamen!