Minulla on ollut töissä viime aikoina hauskoja kohtaamisia.
Muistotilaisuudessa sain lapsiystävän. Hän halusi esitellä minulle mekkonsa ja koko koulu-uransa. Adressien luvun aikana hän istui sylissäni ja lähtiessä tuli vielä halaamaan. En ole lapsi-ihminen ja yleensä papin tumma olemus pelottaa lapsia. Mutta siinä juhlassa ei pappia pelätty.
Kotikasteella sain olla mukana todella rennossa juhlassa. Juhla oli perheelle tärkeä, mutta se ei näkynyt pönötyksenä ja jäykistelynä, vaan rehellisenä olemisena. Tällaisia me olemme! Siellä kummisetien kanssa kahvipöydässä jutellessa aika kului mukavasti.
Surukodissa käytännön asioiden ollessa reilassa tuore leski paiskasi kämmenet polviinsa, nousi keinutuolistaan ja totesi "ja nyt me otamme jäätelöt!". Siellä oli pakasteessa annoskupit jemmassa pastoria varten. Siinä yhdessä söimme ja muistelimme pois mennyttä puolisoa.
Ihmiset ovat tämän työn suola. Jos välillä joutuukin siunauksiin vain seremoniamestariksi ja kastejuhlassa puhe alkaa vasta, kun pappi sulkee ulko-oven lähtiessään, niin paljon on hyviä kohtaamisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti