Kuka tahansa kelpaa

Kuka tahansa kelpaa
Jos sillä on sun nimi
Yhtä kevyet pelot
Yhtä vahva totuus

Lausuu Samuli Putro autoradiossa. Jossain kohdassa tämä biisi oli mulle voimabiisi. Siinä on hyvä tempo, hieno koukku: kuka tahansa kelpaa, jos.

Hakeuduin koulutukseen, johon kuuluu psykologinen soveltuvuusarviointi. Kyseessä on johtamiskoulutus, jonka suoritettuaan on pätevä hakemaan kirkkoherran virkaa. Soveltuvuustutkimus siis mittaa taitoja ja ominaisuuksia suhteessa johtamiseen ja esimiestoimintaan.

Olen tehnyt samantyyppisen testin ennen pappisvihkimystä. Ja kaksissa pääsykokeissa. Tällä kertaa kokeen tekeminen oli siis tuttua ja pieniä ympyröitä mustatessa piirsin mieleeni aika eheää kuvaa itsestäni.
"Viihdyin jo lapsena yksin" - sopii minuun hyvin.
"Pidän enemmän työskentelystä ihmisten kuin papereiden parissa" - sopii minuun hyvin.
Sellainen minä olen. Viihtynyt lapsesta asti yksin leikkimässä. Maalannut kokonaisia maailmoja mielen maisemaan. Rakastanut juhlia, koti-iltoja, omia ihmisiä, uusia tuttavuuksia, hyviä keskusteluja ja hiljaisuutta. Rakastanut tarinoita. Aina.

Sosiaalisena ja ulospäinsuuntautuneena ihmisenä kaipaan hiljaisuutta. Nautin luvattoman paljon arkivapaista, kun saan olla yksin kotona. Yksin asuminen ei ole koskaan tuntunut ahdistavalta. Iloitsen Kalamiehestä, joka kestää hiljaisuutta, omaa tilaa ja yksinäisyyttä. Vaikka olen hakeutunut ihmisten pariin töihin, väsyn ihmisistä. Kun kantaa toisten kuormia, tarinoita, iloja ja suruja, saattaa hukata itsensä. Vastapainoksi tarvitsee ihmisiä, jotka jaksavat kuunnella minun asioitani. Ihmisiä, jotka sietävät sosiaalisen väsymisen, jopa ymmärtävät sitä.

Ihmiskeskeinen työ kaventaa omaa ystäväpiriiä. Luin artikkelin, jossa kerrottiin ihmisillä olevan keskimäärin 5 läheistä ystävää. Tämä siis puolison lisäksi. Minulla on kolme. Siis siinä aivan sisäpiirissä. Niitä, joille aina vastaa - ja jotka aina vastaa. Niitä, jotka joskus ottaa päähän niin paljon, että itkettää. Ja joita miettii useammin kuin muita. Niitä, joita ajattelee ensimmäisenä hassun meemin nähdessään. Niitä, joille kelpaa pelkoineen ja totuuksineen.

Johtajaksi minä ne kelpaa. Soveltuvuustutkimuksen tuloksia lukiessani tunnistin itseni laajemmasta analyysistä. Olen nopea, jopa kärsimätön, itseriittoinen ("Pidän ryhmätöistä" - ei sovi minuun lainkaan), joustava, säilyttävä (=muutosvastainen) ja tunteisiin reagoiva. Ominaisuuksia, joita ei tämän tutkimuksen mukaan paljon johtajalla kaivata. Pitäisi olla vahva uudistaja, hieman kova, jopa kylmä, asiakeskeinen ja jämäkkä (joustavan vastakohta, vaikka minä väitän, että näitä ominaisuuksia voi olla rinnakkain ja ne nousevat esiin tilannesidonnaisesti). Onneksi sentään itsetuntemukseni on hyvällä tasolla enkä ole välittömässä loppuunpalamisen riskissä.

Toki tiedän, että itse hieman mokasin testitulosta. Kun kysyttiin, missä näen itseni viiden vuoden päästä, kerroin haluavani tehdä hyvää perustyötä selkeässä työyhteisössä. Olisi pitänyt muistaa sanoa: "Olen keskisuuren seurakunnan diktaattorina." Mutta kun en minä näe itseäni siellä. En halua olla kirkkoherra. Minä haluan tehdä tätä tavallista työtä, jota osaan ja jossa olen ihan hyvä (vaikka pappissoveltavissa kyseenalaistettiin sekin). Vaikka joskus totean, kuinka kaikki pitäisi itse hoitaa, en minä sitä silti tahdo.

Numeroarviointi valmiuksistani johtajaksi tuntui silti pahalta. Ristiriitaiselta. Olen ajatellut, että minulla on taitoa toimia johtajana. Minulla on näkemystä. Tunnistan heikkouteni. Ja sitten se numero ilkkuu: Sinä et kelpaa! Liian nopea, liian kärkäs, liian joustava, liian tunteellinen (?!?), liian nuori, kokematon, sovitteleva, tarkkailija... Onneksi on virka. Onneksi on tolkullisia työtovereita, jotka eivät ole numeroiden perusteella puukottamassa selkään ja laittamassa minua vaihtoon. Onneksi on seurakunta, joka on ottanut minut omakseen.

Sä olet ainutkertainen, niin varmuudella tehty
Mä etten lähtis luomistyötä kyseenalaistaa
Sä olet naarmu seinämaalin täydelliseen pintaan
Se virhe, jonka arvokkuus on mittaamaton


sanat: Samuli Putro - Kuka tahansa kelpaa